Skip to main content

Jussi Suurnäkki Puu ja Piha

Jussi Suurnäkki Puu ja Piha on pihapuunkaatoa ja metsätöitä tarjoava yritys Haminasta. 

Yritykseni on erikoistunut poistamaan puita vaikeista paikoista kiipeilytekniikalla, ilman raskaita työkoneita, pihoja ja ympäristöä vahingoittamatta. 

 Piha- ja ongelmapuiden kaadossa käytettäviä tekniikoita on monia. 

Helpoin, nopein ja halvin keino on kaataa puu kokonaisena maahan kaatotunkkia käyttäen. 

Koska pihoilla toimittaessa ei tähän läheskään aina ole tilaa, on kaato suoritettava hallitusti. 

Tällöin käytettäviä vaihtoehtoja ovat mm. kiipeilytekniikka.

Pihalla kasvavan puun kaadon hintaa on lähes mahdoton sanoa näkemättä, tästä syystä tulen aina paikan päälle antamaan hinta-arvion. 

Usein myös hoidan työn samalla käynnillä. 

 Soita ja sovi tapaaminen! Kauttani hoituvat myös muut pihatyöt sekä mökkitalkkarinhommat. 

Muista kotitalousvähennys 60%.


Suurnäkin tila

Tervetuloa myös tutustumaan Suurnäkin tilaan. Sukutila on siirtynyt Jussille vuonna 2018, mutta suvussa tila on ollut jo pitkään sillä tila on suvussa jo ennen talvisotaa,

Tilalla pääset tutustumaan maatilan toimintaan, Suurnäkin tilalla löydät mm. lampaita, kanoja, villisikoja, jonka ympärillä on viljelysmaata, jossa viljellään eläimille vilja ja heinä.

Lisäksi maatilan menee lähdeoja, pellon reunalla, jossa voi nauttia hyvistä maisemista.

Ota yhteyttä

Käy tykkäämässä minusta Facebookissa:

Käy lukemassa yritystarinani

Katso videoita mitä teemme: